Armollisuus itseä kohtaan ei ole helppoa.
”Kun kuljet läpi monia vaikeita hetkiä juuri nyt. Tunnet itsesi uupuneeksi, ehkä jopa hukkuneeksi oman elämäsi vaatimusten alle. Ahdistus tuntuu olevan jatkuvasti läsnä, ja syyllisyys painaa harteillasi kuin raskas taakka.
Niin tiedätkö, rakas sinä, sinä et ole yksin. Me kaikki, jotka kuljemme tätä samaa polkua, tunnemme samat tunteet ja taistelemme samoja taisteluita.”
Näin olisin voinut sanoa itsellenikin joskus. Näin voin onneksi sanoa itselleni nykyäänkin, jos tuntuisi tuolta.
Armollisuus itseä kohtaan voi olla vaikeaa
Miten se olikin vaikeaa joskus, ettei kyennyt vastaanottamaan myötätuntoa tai armollisuutta. Läheisen sanat siitä, että ”voi, tiedän miltä sinusta tuntuu..” ei lohduttanut lainkaan.
Pikemminkin ne ruokki sitä sisällä olevaa vihaa ja katkeruutta… miksi kukaan ei kuule, näe tai ymmärrä. Voisiko ihminen tietää miltä tuntuu, jos ei ole kokenut samaa kuin itse. Sehän on mahdotonta!
Onko se mahdotonta? Vai tuntuiko se vain epäreilulta silloin. Kun yhdytään ja samaistutaan siihen kokemukseen. Koetetaan lohduttaa ja sanotaan, että tiedän miltä sinusta tuntuu.
Kun se oli viimeinen asia, jonka halusin silloin kuulla. Ei silloin halua kuulla yhtään mitään. Ei silloin auta, vaikka sanoisi tuhat lohduttavaa sanaa. Ei!!!
Silloin tuntuu, ettei toinen ymmärrä läheisen hätää. Tuntuu, että kuulija on vain joku, joka katsoo kuorta. Joka ei näe ja kuule, sitä todellista hätää, joka sisällä huutaa kuin pieni lapsi: ”Tule ja auta, ota minut pois täältä, en jaksa tätä enää!!!”
Kun ei jaksa enää
Silloin hätä on jotain aivan muuta kuin nälkää. Se on jotain muuta kuin pelkän turvan hakua. Se ei ole sitä, että sanotaan miltä minusta tuntuu tai että tiedetään, mitä käyn läpi.
Sillä jos kuuntelija tietäisi, mitä käyn läpi, ei hän sanoisi minulle niin. Hän olisi vain hiljaa.
Aivan hiljaa.
Jos jotain silloin olisin kaivannut, niin hiljaisuutta. Ja nyt oikeastaan tiedän paremmin, mitä sisimmässäni oli, sillä kaipasin samaa kuin mitä on äidin rakkaus:
Äidin rakkaus
”Katsoisit minuun, kuin sitä pientä lasta katsotaan, joka huutaa sielunsa kyllyydestä ja kertoo itkun ja kauhun sekaisella rääynnällä, että en jaksa tätä enää, ota minut jo pois täältä. Ota minut ja hukuta minut rakkauteen, niin kuin teit silloin, kun sitä vähiten odotin.
Kuin silloin ensi kerran, kun säikähdin tämän maailman kirkkautta. Kun en pystynyt muuta tekemään, kuin huutamaan sydämeni kyllyydestä.
Kun otit minut lähellesi ja painoit vasten rintaasi. Silloin aika hävisi ja hukuin rakkauteen. En ollut enää yksin ja peloissani.
Olin turvassa rinnallasi. Pidit minua vain ja rakastit, vaikka en ollut tehnyt vielä mitään muuta, kuin huutanut peloissani sinua.”
Sanattomasti rakkaudellani halusin osoittaa sinulle:
Sanaton rakkaus
”Kiitos kun otit minut. Kiitos kun pidit minua lähelläsi. Kiitos kun autoit minua rauhoittumaan ja kokemaan sen rakkauden, jota vain sinä voit minulle antaa.”
Ja jos nyt aikuisena minä sitä rakkautta vielä tarvitsen, niin muistan silloin sinua äiti ja kiitän yhä edelleen sisimmässäni sinua siitä, että annoit minulle elämän lahjan.
Annoit minulle syyn elää ja olla.”
En ole enää huolissani, sillä tiedän nyt sen, mitä tiedän. Rakkaus on vastaus kaikkeen ja armo on todistus siitä. Todistus siitä, että minä olen arvokas tällaisena.
Armollisuus itseä kohtaan
Tämän tarinan myötä, haluan jakaa kanssasi yhden voimakkaan ajatuksen: armollisuus. Kyllä, armollisuus itseäsi kohtaan.
Se voi tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta. Erityisesti jos olet kuten minäkin joskus ja olet tottunut asettamaan itsesi viimeiseksi ja vaatimaan itseltäsi täydellisyyttä. Mutta, kuuntele minua tarkkaan: Sinun ei tarvitse olla täydellinen. Sinä riität juuri sellaisena kuin olet.
Olit rakastettava jo silloin, kun synnyit.
Annathan itsellesi luvan olla epätäydellinen. Annathan itsellesi luvan tehdä virheitä ja oppia niistä.
Annathan itsellesi luvan levätä silloin kun väsyttää, ja pyytää apua silloin kun tarvitset sitä. Sinun ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillasi yksin. Sinä olet arvokas, rakas sinä, juuri sellaisena kuin olet.
Armollisuus itseä kohtaan muuttaa
Kun harjoitat armollisuutta itseäsi kohtaan, huomaat, miten elämä alkaa avautua uusille mahdollisuuksille. Ahdistus alkaa väistyä, ja tilalle tulee sisäinen rauha ja tasapaino.
Syyllisyys muuttuu myötätunnoksi itseäsi kohtaan, ja alat nähdä oman arvosi ja potentiaalisi selkeämmin, kuin koskaan ennen.
Rakas sinä, sinä olet vahva, rohkea ja arvokas. Sinä pystyt siihen, ja minä olen täällä tukemassa sinua, joka askeleella. Tuen sinua matkallasi kohti armollisuutta ja itsesi rakastamista.
En painosta sinua, enkä kehoita tekemään mitään, mikä on vastoin sinun omaa tahtoasi. Haluan kuitenkin yrittää omalta osaltani vakuuttaa sinut siitä, ettei sinun tarvitse hätääntyä, vaikka maailma olisi sinua vastaan. Koska kuitenkin uskon sinun huomaavan sen tosiasian, että silloin kun tuntuu, että koko maailma on sinua vastaan, niin juuri silloin, sinä voit olla itsesi puolella.
”Anteeksi rakas, annathan Anteeksi rakas”
Juuri silloin on se paras hetki sanoa itsellesi, ”Anteeksi rakas, annathan Anteeksi rakas”. En minä sinua jätä, enkä hylkää. Minä olen sinun kanssasi nyt, aina, ja iankaikkisesti.
On aika ottaa käyttöön armollisuus itseäsi kohtaan…
Oletko valmis antamaan itsellesi luvan olla armollinen? Oletko valmis astumaan kohti parempaa huomista, täynnä toivoa ja mahdollisuuksia?
Anna minulle mahdollisuus auttaa sinua matkallasi. En sano, että tiedän miltä sinusta tuntuu. En ole sinä.
Tiedän vain sen, mitä minä haluan elämältäni. Ja tätä minä nyt haluan, kertoa sinulle tämän tänään.
Löydä voimaa ja tukea kanssasisarilta, jotka käyvät läpi samoja taisteluita. Yhdessä voimme löytää sisäisen voimamme ja oppia rakastamaan itseämme juuri sellaisina kuin olemme.
Olet arvokas. Olet rakastettu. Olet riittävä.
Parhain terkuin, Virpi