Armollisuus ja empatia itseä kohtaan | Elämä opettaa

Kuten otsikko kertoo, niin nämä kaksi, armollisuus ja empatia, ovat olleet tapetilla tänään kokonaisen päivän.

Tänään päätin kirjoittaa itselleni ajankohtaisesta aiheesta, jonka vuoksi nimenomaan itse olen joutunut tänään katsomaan peiliin, pyytämään anteeksi, kohtaamaan itseni, toiset ja ties mitä.

Olen harjoittanut jälleen kerran armollisuutta ja empatiaa. Itseäni kohtaan.

Armollisuus ja empatia itseä kohtaan

Niin ihanasti kuin päivä alkoi, niin iltaa kohden tuntui, että narut lipsahtivat käsistä. Ja näitä hetkiä tarvitaan itse kukin aika ajoin.

Valitettavasti ja onneksi.

Vaikka kirjoitan elämänhallinnasta ja valmennan juuri siitä, niin se ei tee minusta millään tavalla epäinhimillistä outoa supernaista, jolla elämänlangat pysyisivät kaikenaikaa hyppysissä.

EI! Samalla tavalla painiskelen tunteiden kanssa, kuin kuka tahansa muukin. Oman vajavaisuuteni kanssa ja epäonnistumisia tulee.

Se ei minua juuri haittaa. Itseasiassa siihen ehkä perustuukin juuri oma positiivinen suhtautuminen ja optimistisuuteni. Koska niin paljon on elämässä mennyt pieleen, että on tehnyt kovasti työtä niiden tunteiden kanssa.

Eikä tuota työtä halua hukkaan heittää.

Tuki ja apu on tärkeää armollisuuden ja empatian lisäksi

Onneksi myös ajan myötä löysin itseni uudelleen ja asioita tuli läpikäydyksi. Tietysti tuki ja apu on ollut muutenkin matkan varrella enemmän kuin parasta.

Ilman sitä ei selviä. Asiat jumittaa jos yrittää päästä eteenpäin yksin.

Se on välttämätöntä itsensä kehittämisessä ja eteenpäin kulkemisessa. Ei meistä kukaan pärjää yksin, vaikka sitä joskus haluaisimmekin.

Ilman valmentajan tukea ja omien arvojen löytämistä, en olisi itsekään löytänyt omaa suuntaa.

Tärkeysjärjestyksellä on syynsä

Sitäkään, että oma hyvinvointi on todella todella tärkeää ja asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen.

Tärkeysjärjestys kumpuaa omista arvoista. Siksi siinä pitäytyminen on melkoisen järkevää, jos omasta hyvinvoinnista meinaa pitää kiinni.

Tästä päivästä onkin nyt hyvä esimerkki tähän. Asoiden laittamisesta tärkeysjärjestykseen. Ja siihen, että pysyisi niissä suunnitelmissa.

Nimittäin tänään aamusta olin jo orientoitunut tiettyyn asioiden hoitamisjärjestykseen. Halusin noudattaa sitä, sillä päivän puuhissa oli touhuamista ihan riittämiin. Organisointi on minulle hyvin luontaista ja ilman sitä en osaisi jäsennellä hommia. Ja koska tykkään tehdä paljon, niin se selkeyttää arkea.

Kotiäitiyden ja opiskelun tuoma vapaus hoitaa asiat miten itse haluaa ja katsoo parhaaksi, tuo tietynlaista haastetta myös arkeen. Sen takia on ollut oleellista etukäteen aina hieman suunnitella missä järjestyksessä mitäkin tekee.

No, poikkesin aiemmin ajattelemastani ja lopputulos oli odotettavissa. Ja oikeastaan juuri tuo on se asia, jonka nostan esiin myös armollisuuden ja empatian näkökulmasta.

Omista suunnitelmista poikkeaminen ja sen seuraukset

Kun päätin poiketa alkuperäisestä aamuisesta järjestyksestä (varsin hyvästäkin suunnitelmasta), niin sen tuomat seuraukset olivat katastrofaaliset. Siinä todellakin tarvittiin ihan vähän vaan aikaa ja suurta empatiakykyä. Itseä ja muita kohtaan.

Huh.

Unohtamatta armollisuutta. Vieläkin hieman tunteet pinnassa kyseisestä episodista, mutta siksi päätin tästä kirjoittaakin, kirjoittaminen on tosi terapeuttista ja ajatuksia avaavaa.

Lisäksi sen mukana tulee juuri sitä armollisuutta itseä kohtaan. Kun huomaa ja tiedostaa kirjoittaessaan, että en ole yksin. En ole ainoa teinin äiti, jolla savu nousee korvista.

Tai vaimo, joka on saanut tarpeekseen.. no, monesta asiasta.

Ja niitä tunteita tulee. Ja niitä tunteita menee.

Kun tällaisia pettymyksiä tulee ja omasta tärkeysjärjestyksestä poikkeaa, niin väistämättäkin niitä ylilyöntejä on tiedossa. Kyllä se hieman aikaa vaatii, jotta ei kulje sitten niiden negatiivisten tunteiden ohjaamalla tavalla. Tätä olen itse nuorempana tehnyt, joten väärät käytösmallit, ne ovat muistissa kyllä.

Koska niissä tilanteissa on normaalia kokea olevansa kypsä moneen eri asiaan. On normaalia, että savu nousee korvista ja joskus kiehuu muukin kuin perunakattila.

Aikaa tarvitaan, että aivot, mieli ja keho prosessoi. Omalla painollaan.

Pakottamatta, painostamatta ja kaikessa rauhassaan.

Antaa tunteiden tulla ja mitä sitten jos joskus tunteet kuumenee. Mitä sitten jos teemme väärin tai teemme valintoja, joita ei välttämättä olisi pitänyt tehdä.

MITÄ SITTEN?

Kyllähän ihminen on ihmeellinen. Niin paljon tunteita. Niin paljon tekoja ja tekemättömyyttä. Paljon kaikenlaista spekulaatiota, milloin mistäkin.

Ei tarvitse olla välinpitämätön, mutta ei myöskään ylivastuullinen. Onko tasapaino armollisuuden ja empatian kanssa missä?

Miten voimme säilyttää oman tasapainon? Sen, että olemme itsellemme rehellisiä. Uskollisia itsellemme.


Sinua voisi kiinnostaa: Rakasta itseäsi – aloita nyt ja näe, miten elämäsi muuttuu!


Armollisuutta ja empatiakykyä itseä kohtaan tulee vaikeiden tilanteiden kautta

Armollisuus ja empatia itseä kohtaan voi tulla ainoastaan niiden tilanteiden kautta, jossa niitä tarvitaan. Tilanteet, joissa armollisuutta ja empatiakykyä on mahdollisuus harjoittaa. Niitä todellakin tarvitaan.

On siis tosi tärkeää ymmärtää, että tilanteita tulee, jotta voi harjoittaa itseään. Kohdata itseään ja tulla toimeen itsensä kanssa.

Ne tilanteet, jotka arkikielellä voi olla niitä, mitä me saatetaan nähdä

  • epäonnistumisina,
  • huonona tuurina,
  • elämän kovana kouluna,
  • huonona itsehillintänä,

tai muuna vastaavana. Ne tilanteet juuri, on niitä kasvun paikkoja. Ne on niitä tilanteita, joita me jokainen tarvitaan elämässä.

Vaikka joskus voi tuntua, että niitä on liikaa tai kaiken aikaa. Häiritsevästi tai suhteellisen paljon.

Niitä asioita voi katsoa myös siitä näkökulmasta, että ehkä emme huomaa jotain tärkeää viestiä. Huomaammeko sen, mitä meille yritetään näiden tilanteiden kautta tuoda ilmi.

Itse olen kuin olenkin joutunut huomaamaan, että tällaisten tilanteiden kautta on tullut juuri se armollisuus, empatia ja näkyvyys sellaisenaan itselle ja muille.

Sitä kautta on tullut vain ja ainoastaan hyvää. Sen kautta on oppinut tuntemaan itseään paremmin. Miten missäkin tilanteessa toimii ja missä on kasvun varaa. (Kasvun varaa tulee aina olemaan=emme tule valmiiksi täällä, pidetään se mielessä.)

Jos elämä heittää lokaa päälle tai muuten tuntuu kurjalle, niin ei se jatkuvasti se elämä ole kamalaa ja sellaista, kuin miltä se tuntuu niissä hetkissä.

Armollisuus ja empatia avaa ovet ilolle

Silloin tarvitaan armollisuutta ja empatiaa itseä kohtaan. Muuten ne tilanteet on ylitsepääsemättömän tuntuisia ja vievät pahimmillaan kokonaan ilon mennessään.

Ja mitä on elämä ilman iloa. Ilo on mielestäni sellainen voima, että sen hävitessä kaikkoaa muutakin kuin vain iloisuus. Hävitessään ilo tulee kyllä takaisin ajan myötä, kun sille antaa luvan.

Tuon luvan me mielestäni annamme kukin tahoillamme. Saammeko iloita. Haluanko iloita. Osaanko iloita. Miksi iloitsisin?

Niinpä haluan sanoa sinulle, jolle on käynyt kuin minulle tänään, että armollisuus ja empatia on vastaus siihen. Armollisuus ja empatia, sitä voi harjoittaa. Sitä voi opetella.

Sen myötä, voit nauttia ilosta sydämessäsi, kehossasi ja mielessäsi.

Katastrofien jälkeen tulee aina tyynempää. Silloin on kiva kun voi iloita asioista. Nauttia esimerkiksi siitä, että jälleen harjoittelin ihmisenä elämistä. Jälleen sain tilaisuuden tutustua enemmän itseeni ja omiin piirteisiini.

Nehän on jokaisella meistä täysin uniikit. Eikö niin?

Sitäpaisti. Ajattelen, että ilo on lääke moneen vaivaan, myös tänään, kun suru tuli puseroon ja kaikki meni sekaisin.

Ilo on se, joka ei lähde kulumallakaan. Ei se lähde, ellei sitä potki pihalle ja laita ovea perässä kiinni ja huuda pysykin siellä!!!

Anna siis rauhassa ilon tulla ja olla, kaiken kokemasi jälkeen. Ilo on mikä virkistää ja tuo mukanaan voimaa.

Ei pakotettuna vaan ajallaan. Kun on sen aika, niin sitten se on siinä.

Armollisuus ja lempeys kuljettivat sitä jälleen minun luokseni tänään.

Armollisuuden ja empatian kautta ajattelenkin, että väylä iloon pysyy aina avoinna. Ja tätä väylää en tahdo enää koskaan tukkia. En, vaikka päivä toisi mukanaan ylilyöntejä. En, vaikka elämässä tapahtuisi katastrofeja.

Ne ovat minulle vain mahdollisuus jatkaa tasapainossa oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Yhteydessä itseeni.

Elän itseni kanssa 24/7 ja haluan, että se aika on rauhaisaa ja eloisaa. Elämä tässä ja nyt, kaikessa rikkaudessaan.

Jatketaan siis harjoituksia. Elämä on valtava oppikoulu, eikö?

Ylilyönti terkuin, Virpi


Itsensä löytämisen työkirja

LATAA TÄSTÄ


 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart