Tänään on sunnuntai ja mitäpä muutakaan päähäni pälkähti kuin otsikon mukainen lausahdus. Elämä on lyhyt.
Niin monta kertaa olen saanut sen elämäni aikana huomata. Niin monta kertaa olen ollut sen äärellä.
On ihmisiä, joiden elämä on päättynyt liian varhain. On heitä, jotka taas ovat saaneet olla täällä hieman pidempään.
On lapsia, joiden tie päättyi ennen ensimmäistä henkäystä. Kaikenlaisia tarinoita mahtuu. Tähän niin lyhyeen elämään.
Lapseni syntymäpäivät olivat eilen. Syntymäpäivät menivät kivasti ja kuvat tarjoiluista jäivät ottamatta. Olin ajatellut jakaa tänne hieman tunnelmaa ja reseptejä. Se kuitenkin jäi.
Niin pienestä asiat ovat joskus kiinni. Vieraat tulivat ja kuvat unohtuivat sen siliän tien. Kuvia syntymäpäivistä en tänä vuonna ottanut ollenkaan.
Se on todellakin ainoa laatuaan. Minulla on taltioituna jokaikinen syntymäpäivä, joulu ja muut tärkeät päivät.
Tänä vuonna jokin oli kuitenkin toisin. En muistanut koko asiaa. Unohdin aivan tyystin.
Tämä tuli mieleeni juuri äsken, kun nappasin koneen tuosta kaapista auki. Istahdin sohvalle lampaantaljan päälle. Kahvia ja suklaakakkua seuranani.
Selailin vanhoja kuvia onedrivesta, joka huutaa täyttymystään. Tyhjensin viime viikolla äitini vanhan pöytätietokoneen valokuvista tikulle ja laitoin omaan kansioon talteen. Niitä sitten kävin selailemaan.
Hetken katseltuani, sisimpääni kouraisi. Ihania muistoja. Aivan ihania, mutta jostain syystä sydämeeni sattui.
Sitä oikein tuumailin tuossa. Tiedän kyllä mistä on kyse. Moni asia on muuttunut noista ajoista. On tullut uusia muistoja, mutta monet muistot ovat vain kultaa sydämen syvyyksissä.
Tuntui kuin sieluni olisi revitty rikki. Miksi? Koska niin hyytävän kauniita muistoja oli silmäin edessä.
Ja nyt, kaikki on toisin. En avaa asiaa sen kummemmin, sen ollessa arka aihe itselleni. Ja se koskettaa syvältä ja se satuttaa.
Olen vain osa jotain, johon en voi mitenkään vaikuttaa.
Asian kaunista puolta katsoessani huomaan, voin vaikuttaa omaan elämääni niin, että en itse sodi arvojani vastaan. Elämä on liian lyhyt siihen, että keskittyisin asioihin, joihin en voi vaikuttaa. Sen sijaan panostan niihin, joilla on merkitystä itselleni ja läheisilleni.
Elämä on liian lyhyt ainaiseen päättämättömyyteen. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Siihen, että murehtisin asioita, joihin en voi vaikuttaa.
On lupa surra ja mennä eteenpäin. Kulkea osana sellaisiakin asioita, joihin ei ole mitään kosketuspintaa.
Tai jos on, niin se on syvällä sydämessä. Piilossa tältä pahalta maailmalta. Se on suojassa ja turvassa. Paikassa, johon kellään ei ole asiaa.
Elämä on liian lyhyt moneen asiaan. Kuten siihen, että ottaisin kuvia muistoksi. Otan kyllä, mutta ajatuksena se on kaunis.
Sillä kuvien ottamatta jättäminen sai minut tuntemaan näin: Olen tässä ja nyt, elän. Olen tässä ja nyt, tunnen. Olen tässä ja nyt, koen. Elän elämääni. Tässä ja nyt.
Ei ole arvokkaampia hetkiä kuin ne, jotka säilyvät vain sydämen syrjässä. Piilossa muilta. Vain minä ja hän, joka kanssani tuon hetken koki, joka sydämeeni jäi. Vain pysähtynyt kuva sisimmässä. Ei sitä näe kuin sydämen silmin.
Elämä on lyhyt, kuin ohikiitävä valonsäde. Se tulee, se on, ja se menee.
Tämän vain tahdoin laittaa ylös tänä sunnuntaina. Ja kun painan enter, en tiedä kadunko huomenna löpinöitäni. Tuskin.
Voin ehkä todeta, että tein sen mitä sydämmessäni oikeaksi koin. Jaoin sen mitä halusin. Jaoin sen tässä ja nyt sinun kanssasi. Haluan vain sanoa, elämä on lyhyt. Älä tuhlaa sitä.
Sunnuntaisin ja sydämellisin terkuin, Virpi <3
Seuraa instagramissa:
Lue myös:
Tartu elämästä kiinni, älä hellitä
Seuraa myös blogit sivustolla:
