Väsymys ja itsensä kohtaaminen virpi

Väsymys & itsensä kohtaaminen | Tarinaani

Väsymys ja virkistämätön uni

Mistä on kyse?

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vaikka nukkuisit miten paljon tahansa, et koskaan herää virkeänä. Onko tämä sinulle tuttua? Minulle ainakin.

Muistan kun havahduin siihen, etten muista enää, koska olisin viimeksi herännyt virkeänä. Leikkauksia oli silloin takana ehkä neljä. Senpä takia otin asian esille ensimmäisenä leikkaavan lääkärini kanssa.

Väsymys & itsensä kohtaaminen | Tarinaani

Tuosta on nyt lähemmäs kymmenen vuotta.

Asian selvittely alkoi hyvin, mutta kun mitään varsinaisesti asiaa selittävää ei löytynyt, jäi selvittely tauolle.

Tietenkään väsymys ei jättänyt minua rauhaan. Se oli läsnä jokaisessa arkipäivässä.

Aamussa, päivässä, illassa.

24/7 olin tolkuttoman väsynyt. En voinut ymmärtää, mistä se johtui.

väsynyt§

Informaation kerääminen ja selvittely jatkuikin ihan vain omatoimisesti internetin välityksellä.

Tarina väsymyksestä & itsensä kohtaamisesta

Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa myös fibromyalgiaan sairautena. (Lue fibromyalgiasta lisää täältä: Reumaliitto-fibromyalgia)

Se oli niitä hetkiä, kun tunnistin omat oireeni. Ei se mihinkään johtanut, lähinnä kielsin asian ja ajattelin vain olevani sekaisin. Olinhan lukenut siitä, miten suurin osa lääkäreistä pitää sitä ”romukoppa” diagnoosina. Mielenterveydellisenä ongelmana, jonka vuoksi ihminen ei saa sitä apua, jota oikeasti tarvitsisi.

Nykyään kun tuokin sairaus on diagnosoitu omalla kohdallani, on mielipiteeni toki muuttunut noista ajoista.

Vuosien varrella olen saanut huomata, miten ihmisten oireisiin, kokemuksiin ja ongelmiin ja niihin kuuluisiin kipuihin, ei todellakaan hirveän usein suhtauduta edes inhimillisesti.

Tämä sai minut miettimään myös omaa suhtautumista kohtaamiseen

Asiakkaan kohtaaminen asiakaslähtöisesti ei valitettavasti toteudu tämän asian tiimoilta. Joskus kyllä, mutta niitä kertoja olen itsekin odotellut sen kymmenisen vuotta. Ja vaikka lopulta minuakin autettiin, niin se ei poistanut sitä tosiasiaa, että kärsin ilman apua itsestäni riippumattomista syistä hyvin kauan. Mielestäni turhan kauan ja aivan liian pitkään.

Jos minulle olisi laitettu elämäni pelikortit näkyville, kun olin päättämässä yläastetta, olisin varmasti tehnyt kaikkeni mennäkseni lääkikseen ja lukenut itseni lääkäriksi.

Ihan vain siksi, että voisin itse olla se yksi lääkäri muiden joukossa, joka kohtaa asiakkaan hänen arvonsa mukaisesti.

Ei vähätellen, ei painostaen, ei loukaten. Vaan kohdaten, kuullen, nähden. Ottaen tosissaan kokemukset ja kivut.

En sano, että olisin mitenkään pätevämpi tekemällä niin, mutta sen sanon, että tekemällä niin, voisin itse vaikuttaa edes yhden ihmisen elämään hänelle kuuluvalla lähimmäisen rakkaudella.

Olenkin sitä mieltä, että on ammatti mikä tahansa on hyvä pitää mielessä se, ettei itse ammatti ole tae siihen, että kyseisen alan normit toteutuisivat.

Onhan se nyt hyvänen aika nähtävissä niin monella alalla. Ja ihan vain siksi, että meitä on moneen junaan.

Tähän väsymys liittyy niin, että meitä on siinäkin niin monen sorttista ihmistä.

Toisella väsymys liittyy puutostiloihin, toisella se kertoo mielenterveyden ongelmista ja kolmannella se on osa kaamosta.

Oli väsymys mistä tahansa syystä tullut, on sen syyt mielestäni tärkeää selvittää. Miksi? Ei ainoastaan siksi, että saadaan selkeys, vaan myös sen takia, että itse vaivaa ja alkuperää voidaan alkaa hoitaa. Ei niin, että hoidetaan vain perimmäisen syyn aiheuttamia oireita.

tulitikkuja

Aivan kuten ei tulipalossakaan ole kyse itse tulipalon aiheuttamasta haitasta. Tai eihän silloinkaan hoideta vain savua ja tuhkaa. Uskon, että on tärkeämpää ennaltaehkäistä tulipaloja.

Kun syttyy tulipalo, niin palomiehet tulevat ja sammuttavat palon. Ensin heidän on kuitenkin saatava tieto siitä, missä palaa. Sen jälkeen selvitetään, mistä tuo palo oikein sai alkunsa. Tottakai halutaan tietää miksi näin tapahtui.

Sehän meitä ihmisiä kiinnostaa, eikö. Joten, asia selvitetään

Syy joko löydetään tai sitten ei. Asia voi siis jäädä siinäkin täysin mysteeriksi tai asia tulee täysin selväksi.

Väsymyksessäkin.

Väsymyksen syytä ei välttämättä tiedetä. Voi olla, että syytä ei löydetä koskaan. Tai sitten syy löydetään hyvinkin pian.

Jos syy selviää, voidaan asiaan jollain lailla vaikuttaa. Vai mitä?

Jos taas syytä ei löydetä, kuten minulla ensin kävi, niin vaikeaahan siinä on yhtään mitään tehdä. Kaikki on puhdasta arvailua, epätietoisuutta ja arpapeliä.

Jos tulipalo syttyisi uudestaan samassa paikassa, uskon, että asian selvittelyyn käytettäisiin enemmän resursseja (jos aiemmin syytä ei ole löydetty). Sama terveydenhuollossa.

Kuten tulipalotkin jatkuessaan, voivat ne aiheuttaa yhä laajempia vahinkoja tai muuta vastaavaa.

Niinkuin väsymys. Jos se vaan jatkuu ja jatkuu, niin onhan sen syy nyt jo viimeistään silloin selvitettävä. Ei kai aina uudestaan syttyvää paloakaan vaan mennä sammuttamaan ja uudelleen ja uudelleen sama kuvio täysin samassa paikassa ja sitten levitetään kädet, ei me tiedetä syytä.

En usko millään, että tulipalo, joka syttyisi uudestaan ja aina vain uudestaan, ettei sen syytä voisi selvittää. Eikö voisi? Uskotko siihen.

Missään päin ei pala kyllä toistuvasti. Lukuunottamatta kuivassa maassa maastopalot. Ja silloinkin tiedetään, mistä palo johtuu. Ja kyllä sillekin jotain aina tehdään. Asia on tiedossa.

Tästä tulee nyt pitkää tarinaa, mutta niin tärkeää. Sillä yhä useampi kärsii ainaisesta väsymyksestä, tietämättään miksi.

Vaikka minun kohdallani väsymys osin selittyy ja sisältyy fibromyalgiaan, se ei kuitenkaan ole kuin pieni osa tätä kokonaisuutta.

Diagnoosi ei ollut se, mikä minulle teki ihmeitä. Se ei ollut se, joka poistaisi tämän kaiken uupumuksen ja väsymyksen harteiltani.

Sen kantamisen taakan poisti harteiltani itsensä kohtaaminen. Suurin tekijä oli olla itselleen läsnä. Oikeasti pysähtyä. 

talo ja lunta

Itsensä kohtaaminen & väsymys

Tajusin asioiden selvittelyn lomassa, että kannan taakkaa, jota minun ei tarvitse kantaa. Luulin, että minun tulee parantua tästä väsymyksestä.

Luulin, että minun täytyy tulla terveeksi. Tulla virkeäksi. Energiseksi jälleen. Kuten silloin ennen. Silloin nuoruusvuosina, kun virkeyden kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Mutta ei. Se ei mennytkään niin.

Tiesin siinä hetkessä, kun ymmärsin, että tämä on nyt osa minun elämää, halusin tai en, niin tajusin. Elän tämän asian kanssa.

Elän päiviäni väsyneenä. Niin monta vuotta olin odottanut sen virkeyden saapuvan. Halusin niin paljon herätä virkeänä. Niin paljon kuin vain pystyin, minä toivon, että heräisinpä virkeänä. Edes yhden kerran.

Se päivä tuli kyllä ja muistan sen nytkin, yhä edelleen. Se oli YKSI päivä ja yhdeksi se jäi.

Mutta se oli tärkeää, sillä nyt minulla on muistissa, millaista on olla virkeä.

En kaipaa sitä itselleni enää niin, että se olisi päätavoitteenani elämässä. Se tulee kyllä jos on tullakseen. Mutta en minä voi hallita kaikkia kokonaisuuksia. En minä pysty itse parantamaan itseäni. Eikä tarvitsekaan.

Myöskään lääkärin ei ole tarkoitus parantaa minua.

Miksi minä haluaisin parantua? Mistä minä parantuisin?

Väsymyksestäkö? Niin varmaan. Kyllä.

Mutta ei minun tarvitse. Minä saan olla väsynyt, minä saan kokea oloni väsyneeksi. Minä saan olla joka ainoa päivä väsynyt, ilman, että minun tulisi tehdä jotakin.

Entisenä suorittajana aloin siis suorittamaan myös parantumistani. Voi hyvä tavaton, sitä ei olisi kannattanut edes kokeilla, sillä lopulta tie johti ylikuntotilaan ja burnouttiin.

Älä siis missään nimessä tee kuten minä.

Kohtaaminen on asia, jota ilman kaikki oli kuin kuivaa koppuraa. Tai toisinpäin. Kuin mutaliejua, jossa makaan päivästä toiseen mudan minnekään katoamatta. Mitä kauemmin makaan liejussa, sitä sotkuisemmaksi homma menee.

Kohtaamaalla itseni, muuttui kuiva koppura varsin mehukkaaksi. Mutalieju katosi ja jäljelle jäin minä ja elämäni.

Tosiasioiden hyväksyminen = Väsymyksen hyväksyminen

Se, mitä minun on hyvä tehdä ja mikä on mielestäni minun vastuulla hyvinvointini suhteen on se, että hyväksyn tosiasiat sellaisena kuin ne ovat, eli en käy valehtelemaan itselleni. Olen nimittäin myös huomannut sen, että itsensä ja asioiden kieltäminen on hyvin helppoa. Se on niiiiin helppoa. Ainakin minulle oli.

Mten se olikin niin helppoa. Olen aina ollut ystävilleni kuunteleva korva ja se kohtaaja. Mutta en tehnyt sitä itseni kanssa samalla tavalla.

Suoraan sanottuna missasin sen tärkeimmän. Sen pysähtymisen kohdan, jotta voisin HYVÄKSYÄ TOSIASIAT kohdallani.

Oikeasti kuulla ja myöntää, mistä on kyse.

kukkasia

On siis huomattavasti mukavampaa tätä nykyä tehdä esimerkiksi näin: ”Minulla on väsymys, minulla on kipuja, minä syön lääkkeitä ja minä pidän itsestäni huolta. Kaikesta siitä huolimatta, mitä tunnen ja koen. Elän itseni kanssa hyväksyen elämäni sellaisenaan. Yrittämättä tehdä siitä jotain, mitä se ei ole.”

Muistan nyt paremmin, että minulla on elämässä niin paljon muutakin. Sairauteni ei määritä minua, se tekee elämästäni rikkaampaa. Se tekee elämästä elämän makuista.

Minä voin silti tehdä asioita, joista nautin. Vaikka pitkään tuntuikin, etten koskaan enää mistään voisi tai saisi nauttia.

Olinhan minä joskus niin pettynyt elämäni pelokortteihin.

Arvosta omaa näkökykyä ja kohtaa itsesi – Rakasta itseäsi ja ole läsnä

Mutta en enää. Se on nyt osa elämääni ja historiaani. Se on osa minun elämäntarinaani. Nyt minä olen tällainen ja minulla on tällainen elämä.

Hyväksyntä tekee siis sen, että asioista ja kokemuksista tulee osa tarinaa.

Ei minulla tarvitse olla, eikä minun tarvitse tavoitella sellaista elämää kuin jollakin toisella. Jollakin, joka herää virkeänä.

Kyllä jokaisella meistä on kuitenkin ne omat vaivat. Vai mitä olet mieltä? Toisella näkyvät, toisella näkymättömät.

Ei kenenkään vaivat ole toisen vaivoja vakavampia, vaikka niin olemme saattaneet joskus erehtyä ajattelemaan. Minä ainakin olen erehtynyt.. Nimittäin niinä hetkinä, kun kukaan ei näe tai usko vaivojamme (meidän näkövinkkelistä). Niitä todellisia kipuja, joita jokainen kuitenkin tahoillaan kantaa. Silloin voi tuntua pahalta ja voi ajatella: ”Jos vain tietäisit mitä olen kokenut, jos vain tuntisit itsekin sen, niin ymmärtäisit.”

Minä kuitenkin uskon, että jokaisen vaiva mahtuu tänne maailmaan ja jokaisen kivut ja säryt tullaan aikanaan huomaamaan. Jos emme tule kuulluksi ja nähdyksi se voi katkeroittaa. Saattaa käydä niin, että aletaan kantaa vihaa ja pian kaikki ihmiset ärsyttää. Koska emme saa sitä mitä tarvitsisimme.

Uskon itse, että ei ole ihmistä, jonka kipua ei joku lopulta näkisi. Jos se joku ei ole juuri hän, kuin haluaisi hänen olevan, niin olkoon se sitten joku sellainen, jonka näkökykyä emme vielä ehkä tarpeeksi arvosta.

Mutta siihen väitteeseen en tukeudu, etteikö jokaisen ihmisen kärsimystä joku lopulta näkisi. Ja ainakin se on mahdollista siten, että jokainen voimme ja saamme katsoa omaa kipuamme. Voimme kääntää katseemme sisimpäämme kohti. Kohti omaa kipua. Kohti omaa kärsimystä. Sillä vain niin, voimme täysin varmistua siitä, että tulemme huomatuksi asiamme kanssa.

Peilaaminen toisten kautta on toki hyvä asia ja osa luontoa. Sen on kuitenkin hyvä tapahtua luonnostaan. On siis hyvä muistaa, että siihen ei liioin toimi toisten pakottaminen tai painostaminen. Emmehän voi tai haluakkaan painostaa muita peilaamaan, jos itse kärsimme.

Ja jos jotain ydinsanomaa haluan korostaa tämän tarinani kautta, niin tämä se on:

Sinä olet siinä ja voit tehdä sen, mitä itse juuri nyt tarvitset. Rakkautta kärsimyksen keskellä.

Sinä olet kaiken sen rakkauden arvoinen! Ja niin minäkin!

Terkuin, Virpi


Sinua saattaisi kiinnostaa myös: Rakasta itseäsi – aloita nyt ja näe, miten elämäsi muuttuu!


Itsensä rakastamisen matka

 
 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart