Elamantapana itsensa rakastaminen

Elämäntapana itsensä rakastaminen – Balanssin äärellä

Minulle – elämäntapana itsensä rakastaminen -määrittyy ajatukseen: ”oma ihana koti, omat tärkeät arvot ja elämän kestävä onnellisuus.” Minulle se on siis sitä.

Tämä juontaa juurensa siitä, miten itsensä kunnioittaminen ja rakastaminen, toi minulle tämän ajatuksen.

Vielä muutama vuosi sitten, sairauksieni keskellä, pohdin: onko mahdollista elää tasapainoista elämää? Olin aiemmin pitänyt itsensä rakastamista, ehkä jopa hieman liian itsestään selvänä asiana.

Elämäntapana itsensä rakastaminen, tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tasapainoa elämässä.

Itse olen kamppaillut kuitenkin monet kerrat tasapainon tähden. Ja uskon, että niin on moni muukin.

Sukeltanut omaan itseen ja käynyt prosesseja. Miettinyt, mitä omassa elämässä oikein tapahtuu juuri nyt.

Oletko sinä kamppailut uupumuksen, väsymyksen ja liian raskaiden asioiden alla jo liian pitkään? Tuntuuko, että on vaikea löytää tasapainoa, kaiken ympärillä olevan kanssa.

Kenties kukaan ei ymmärrä, juuri sinun tarpeitasi. Et ehkä tunnista niitä itsekään. Tiedän tunteen.

Mistä aloittaisi..

Kun palapelin palat ovat ihanasti levällään.

Silloin on vaikea mennä eteenpäin, kun kaikkea on niin liikaa. Ei tiedä minne katsoisi ja mitä tekisi.

Tärkeää onkin fokus ja siihen katsominen. Tasapainon löytäminen elämään, on hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää.

Motivaatio itsestä huolehtimiseen on lähtökohtana suunnan muutoksessa. Motivaatiota on, kun etsii itselleen sopivia ratkaisuja.

Balanssin äärelle

Pysähdy siis rauhassa balanssin äärelle. Pieni askel kerrallaan, on hyvä mennä eteenpäin. Näin kulkeminen on kevyempää.

Elämäntapana itsestä huolehtiminen –> Se on rakkautta. Pidetään kuitenkin jalat maassa.

Hoidetaan itseämme arvollisesti ja vaalien kehoamme. Tässä kaikessa, minulla ainakin riittää työnsarkaa. Elämänmittainen matka, voisi ajatella.

Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että oppiminen on aina hauskaa. Sen myötä voi kasvaa ja itsensä harjoittaminen on palkitsevaakin. Ei siinä ainakaan mitään häviä, kun keskittyy omaan hyvinvointiin.

Balanssin äärelle pysähtyminen on siis mielekästä.

Ei ole kiire minnekään.

Rauhassa saa kulkea, päivä kerrallaan.

Ja kun tietää, ettei ole ainoa. Aina löytyy vertaisia kanssakulkijoita, jotka kulkevat. Tätä samaa elämän tietä.

Kaikki me olemme samalla viivalla.

Katsotaan siis lempeästi itseämme, valintojamme ja tekojemme seurauksia. Ilman pelkoa ja painostusta pikaisiin ratkaisuihin tai mullistaviin muutoksiin.

Elämäntapamuutoksia ei yleensäkään tarvitse pelätä. Suunnan muutos on hyvältä tuntuvaa, mielekästä ja helppoa.

Uskotko sen?

Koti

Kodilla viittaan nyt siihen, että:

Olet kotonasi, missä tahansa oletkaan = Sinut itsesi kanssa

Oma sydämen varjelu kannattaa. Se on oman kehon vaalimista. Sydämestä nousee ajatukset mieleesi.

Sydän on myös fyysinen elin, joten elämäntapasi vaikuttavat hyvinvointiisi. Elämäntavat heijastuvatkin, omista valinnoista käsin.

Kun pidät huolta sisäisestä itsestäsi, kunnioitat kehoasi. Sitä on yksinkertaisuudessaan itsensä rakastaminen.

Tasapaino on itsensä kanssa sovussa kulkemista. Se on sulautumista yhteen sydämen tasolla.

Lue myös: Koti on siellä missä sinäkin

Arvot

Omat arvot ovat tärkeitä ja itsensä rakastaminen sellaisenaan on arvokasta. Hyväksyvä ilmapiiri ja omat tärkeät arvot.

Meillä on jokaisella omat arvot. Arvot kertovat, mikä on juuri sinulle elämässä tärkeää.

Kun elät ja toimit arvojesi pohjalta, niin silloin saavutat ja ylläpidät balanssia.

Tasapaino helposti horjuu, jos ja kun, teemme asioita vastoin omaa arvomaailmaamme.

Itsensä rakastaminen on omien arvojen vaalimista. Niihin sitoutumista. Niiden mukaan toimimista.

Tasapainoisen elämän tarkistuslista opas

Onnellisuus

Onnellisuus, voidaan puhua myös tyytyväisyydestä, tulee henkisen tasapainon kautta. Elämän kestävä onnellisuus on siis mahdollista. Onnellisuus ei ole riippuvainen olosuhteista.

Tasapainon ylläpitäminen luo kestävän onnellisuuden. Kun omanarvontunto, itsetunto ja itsensä tunteminen on kestävällä pohjalla, ei elämän tyrskyt horjuta onnellisuuttamme.

Onnea on olla vaan. Tapahtui ympärillä mitä tahansa.

Lue myös: Mitä onnellisuus on?

Itsensä toteuttaminen

Kun, elät elämääsi ja toteutat itseäsi rakkaudesta käsin, hoidat samalla itseäsi. Harjoittamalla luovuuttasi, annat itsesi toimia luontaisesti.

Kaikki se, mikä tapahtuu luonnostaan, on aivan kuin sopusoinnussa. Itsesi toteuttaminen on helppoa ja luontevaa.

Tee siis itsellesi tärkeitä asioita. Panosta itseesi ja omaan hyvinvointiisi.

Lue myös: Miten löydän sen oman jutun?

Jaa omat vinkkisi

Olisi ihana kuulla sinun kokemuksiasi? Kuulla, kuinka sinä pidät huolta itsestäsi?

Ja mitä olet mieltä ajatuksesta –> Elämäntapana itsensä rakastaminen?

Olen sitä mieltä, että jokaisella meistä, on niitä omia keinoja ja vinkkejä, joista on muille hyötyä. Jaa siis omat tärkeät vinkkisi minulle.

Itse olen aina avoin uusille kokeiluille. Haasteillekin.

Ja on ihanaa löytää uusia näkökulmia. Kokeilla arjessa jotain, joka toimii sinulla, mutta josta en ehkä vielä edes tiedä. Kerro siis ihmeessä.

Laita rohkeasti kommentteihin sinun vinkit!

Parhain terkuin, Virpi

Tasapainoisen elämän tarkistuslista opas

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart