Onko unelmien elämä sallittua? On.
Minäpä kerron sinulle tarinan. Kerron tämän, jotta saan sanottua oleelliset asiat.
Liittyykö se unelmien elämään? Kyllä.
Tämän tarinan tarkoitus on välittää viesti. Tarinan kerrottuani, saat tietää sen tarkoituksen. Syyn siihen, miksi kerron tämän.
Ainiin, tämä pohjautuu tositapahtumiin. Pidemmittä puheitta, mennäänpä tarinan kimppuun.
Tästä se alkaa:
Unelmien elämää
– ”Santsikuppi kahvia kuuluu täällä hintaa. Nykyää erikoisempaa ku kaikki on niin kallistunu. Ehkä just siks tää paikka onki mun mieleen. Mut hei, mihinkäs me jäätii? Sori ku kesti, piti vähä oottaa ku kerma oli loppunu tosta.”
– ”Joo ei se haittaa mitään. Hei, itseasiassa mäkin voisin hakea tässä välissä toisen kupposen, jos se kerran on ilmainen.”
– ”Joo, on se. Mee ihmeessä hakemaa.”
Muutoksia kahvilassa ei oo tapahtunu sitten viime kerran jälkeen. Tutut puut ja sateen kastelema ikkuna. Lämmin ja tuttu tunnelma. Ah, kahvia. Miten onkin niin mukava olla. Voisin jäädä omiin mielikuviin ikuisiks ajoiks.
* Kops *
– ”No niin.”
– ”Aha, sä sait kahvin haettua. Olin jo ihan omis ajatuksis.. Mihinkäs me jäätiin… tuli joku aivokatkos, en muista enää ees mistä puhuttiin. Tai no joo, taiettii jäähä siihen yrityshomman blogii.”
– ”Joo, eli eli. Katsotaanpas. Joo. Voitaisiin kuule jatkaa siitä blogista vaikka. Käydään tässä vähän läpi sitä sun polkua. Saan sitten siihen artikkeliin selkeästi esille niitä askelia. Miltä kuulostaa?”
– ”Joo-o. Ihan hyvältähä se kuulostaa. Sopii kyllä mulle.”
– “No kiva. Alotetaan vaikka sellaisella kysymyksellä, että kerrotko vähän siitä, että mistä sä aivan ensin kirjoitit? Silloin kun sulla oli se yritys vielä?”
– “Joo, eli mä kirjotin unelmista ja niiden toteuttamisesta. Lähinnä siis vaan niistä.”
– “Joo, okei. No kun sulla oli se blogi, niin mitä sille sitten tapahtui? Kun kerroit, että sulla on nyt toinen blogi. Niin mikä sai sut vaihtamaan toiseen?”
– “Joo. No se ei toiminu. Ku se yritys meni, nii oli pakko jättää se blogi. Se oli siellä nettisivujen alla nii en voinu jättää sitä sinne.”
Harhaluulo: ”Unelmien elämä ei ole minua varten.”
– “Okei. Mikä siinä sitten oli, ettei se ei toiminut? Se homma siinä?”
– “No ku ei tullu tuloksia. Se kaikki loppu ja tuntu, et se ei vaan ollu mua varten. Liikaa olis ollu hommia koittaa saada se pyörimää. Kannattavampaa oli ihan vaa lopettaa.”
– “Joo, ymmärrän. Sehän oli sitä korona-aikaakin vielä. Varmaan aika mylläkkää sulla siinä oli. No mutta, mitä sä sitten teit? Sen jälkeen?”
– “Heh. Noh, aloin ettii sitä syytä. Et miks siinä sillee oikee kävi. Ja et miks musta tuntu siltä. Se jäi niinku mielen päälle kaivertaa. Ku tietty tommoses tilantees joutuu kohtaamaa myös monet pettymykset. Ja siis hei, en mä luopunu siitä ajatuksesta, et viel joku päivä jotain keksin. Samantyylistä.”
– “Okei, no löysitkö sä sitä syytä? Siis et minkä vuoksi siinä kävi niin ja että susta tuntu siltä?”
– “No tavallaan joo. Sanoisin et kyllä.”
– “Ahaa. Mikä se syy sitten niinkun oli, jos sopii kysyä? Tai mä mietin sitä, että haluatko selventää tätä asiaa hieman? Voit kertoa ihan vapaasti jos haluat.”
– “Tottakai sopii, voit kysyy mitä vaan. Kyllä mä vastaan. Siis joo, mulla ne elämäntavat oli vähän niinku se syy. Ahdistus autto mua tunnistamaa ja löytämää sen syyn. Elämänhallinta oli vähä hukassa sillo. Ja tietty sen jälkeenhän mä tajusin et mitä mun pitää tehä. Ymmärsin kans sen, etten ollu eläny oikeen sitä mun unelmaelämää. Niit arvoi olin vähä unohellu. Ja siis oikeestaa siitä se sit johtuki se ainainen ristiriita. Niinku iha arjeski. Ei vaan ollu tasapainoo.”
Harhaluulo: ”Unelmien elämä ei ole sallittua.”
– “Okei, mutta tärkeintähän oli että sä löysit sen syyn. Eikö? Miksi sä muuten et sitten ollut elänyt sitä sun unelmien elämää? Vai ymmärsinkö oikein että tarkotit sitä?”
– “Joo, just sitä tarkotin. Tää nyt on vähän tyhmää, mut tiiätkö mä niinkun mietin et onks unelmien elämä sallittua.. aattelin, et ei, ei se kuulu mulle.. Siis se unelmien elämä ja se joku ”jutun löytäminen”, mistä kaikki aina puhuu..
Ku en mä nähny ittessäni mitää lahjoja tai sellasii erityispiirteitä. Sitä omaa juttua mitä kaikki etti..
Ja siis kaikista hassuinta on se, et mähän kirjotin unelmista sillon. Joten vähä hävetti sit jälkeepäin. Tavallaa kirjottanu sillee epätasapainossa. Tai no enhän mä nyt sitä sillon tietenkää tajunnu. Siin elämäntilanteessa oli vaan jotenki sokee. En huomannu ollenkaa etten elä unelmien elämää. Mä vaan haaveilin siitä ja luulin sitä sillon unelmien elämäks. Ennenku sit havahuin kyseenalaistamaa mun omii toimintatapoi. Olin tottunu siihen jees jees ja ok elämää. Sillon mulle riitti se vapaus mitä yrittäjyys toi.”
– “Ahaa. Okei. No onpas kyllä mielenkiintoista. Tosta tuli mieleen muuten. Että elätkö sä nyt sitten sitä sun unelmien elämää?”
– “Haha, jotenki arvasin et kysyt tota. Kyllä mä elän. Nykysin mä pidän ittestäni huolta vähän paremmin kun silloin.”
– “Ahaa, no mutta tosi hieno juttuhan toi on. Mua kyllä kiinnostaa millaista se unelmien elämä oikein on? Ja siis mitä se sulle tarkoittaa, se unelmien elämä?”
Itsestä huolehtiminen ylläpitää tasapainoa
– “No joo. Ööö, no se tarkottaa mulle oikeestaa sitä ittestä huolehtimista. Ku se tuo mukanaa sen tasapainon. Mitä oikeesti kaipasin ihan sikana. Se on niinku mun näköstä ja kokosta. Sellasta hyvält tuntuvaa ja aika ihanaa. Ettei se oo niinku kuormittavaa tai ahdistavaa. Vaan niinku innostavaa ja luovaa. Tiiätkö niinku vapaata luovuutta. Et saa toteuttaa itseesä ilman semmosii rajotteita. Se on niinku sitä mun unelma elämää nykysin. No, tietty siihen kuuluu turvattu talous ja se hauskanpito ja nauttiminen. Mut ei niinku et ne ois ekana. Ne tulee vaan sen myötä kun on eläny omien arvojen mukasesti. Se on itseasias aika huikeeta jos käy ihan miettii.”
– “No joo, kuulostaa kyllä just siltä. Wau. Miten sä oikein löysit tuon kaiken? Mietin vaan kun oonhan mäkin joskus miettiny, et olis kyllä siistiä elää sitä omaa unelmaa todeksi. Toistaiseks se on vaan haave. Miten sä siis käytännössä oikein teit sen?”
Esimerkin voima
– ”No itseasiassa mä törmäsin somessa yhtee postauksee missä puhuttii unelmista ja just siitä oman jutun löytämisestä. Siinä se kirjottaja tekee oikeesti niinku sitä unelmaduunia. Mulle tuli se fiilis et hei, onks tää nyt uhka vai mahdollisuus. Et onks täs joku juttu mitä en tajua. No jatkoin sen seuraamista ja pakko myöntää et kyllähää siinä juju oli. Ja toki sit seki vaikutti ku opiskelin. Kävin siin samalla kuitenki sitä omaa prosessii läpi. Omii arvoi ja sitä tasapainoo. Sit mä löysin sieltä ne jutut. Et mitkä on epätasapainos ja tollee. Rupesin sit käytännös tekee juttuja. Niinku itteni takii. Aloin hoitaa itteeni ja keskittyy niihin itelle tärkeisii juttuihi. Pidän siis kyl muutenki arvoi tärkeenä ja aattelin sillon et ois aika löytää taas se balanssi.”
– ”Okei. Joo-o..”
– ”Ainii ja muuten sit hei, saanko sanoo viel yhen jutun.. ?”
Tekemisen lähtökohta
– ”Joo toki”
– ”Joo, eli sen myötä mä hokasin yhen tosi tärkeen jutun. Ku mä olin aika pitkää eläny elämääni sillee vähä niinku muitten mieleen. Koitin niinku miellyttää kaikkii ja olla kaikille avuks aina. Sit sen jälkeen tajusin et hetkinen, kenenköhän elämää mä oikein elelenkää. Et huh huh, eihän täs oo mitää järkee. Aattelin et ei tää todellakaan oo mitää mun unelmien elämää. Et mähän sivuutan täs itteni kokoajan. Ja siks mä olinki sit aika huonos kunnos. Uuvuin ja paloin loppuu. Voi apua, oli se kyl aikamoista. Ihan menee nytki tunteisii ku puhun täst sulle.”
”Se oli vaan niin epätodellinen fiilis.”
”En meinannu uskoo et olin sivuuttanu itteni. Kuitenki ku mulle on tosi tärkeetä pitää ittestä huolta. Oli mun mies kyl aiemmin sanonu muuten mulle, et pitäs vähä kääntää kurssii ja panostaa joskus omaa hyvinvointii. Ettei aina muita varten. En mä sillon vaa ollu vielä valmis. No mut joo.. onneks asiat nyt sit meni kuitenki näin. Et kiitos sille kirjottajalle, joka postas somee. Et on kyl tosi tärkeetä ku ihmiset kertoo omii kokemuksii. Kuiteski ne vaikuttaa meihin.”
– “No jopas.”
”Olipa mahtava tarina. Kiitos hei kun kerroit. Tosta tuli mieleen, et mä olen kyllä kanssa joskus miettiny tätä duunia. Et onks tää edes mun unelmaduunia. Ton sun tarinan jälkeen kävi mietityttämään, et onkohan mun elämä tasapainossa. Oon ajatellu et tietysti on, mut pakko myöntää, et jos oikeesti nyt mietin, et miksi mä teen tätä, ni en kyllä edes tiedä. Ihan tälleen epävirallisesti. Oisko sulla muuten antaa jotain vinkkiä, et mistä mä nyt esimerkiksi tiedän sen, että elänkö mä mun arvojen mukaan vai en?”
– “Hmm. No tota noin. Uskallankohan mä nyt vinkata. No okei. Mäpäs kysyn sulta ensi, et onks toi toimittajan ammatti sua varten? Mitä sä aattelet siitä?”
– “No luulisin et on, miten niin?”
– “No katopas. Ku tosta sä sen just tiiät. Tarkotan sitä, ku aattelet et varmaan toi toimittajan ammatti on sua varten. Ni kato eihän se oo ehkä parasta, et se ammatti on sua varte, vaan jos mietit toisinpäin, et ootko sä sitä ammattia varten? Eli ootko, ootko sä toimittajan ammattia varten?”
– “No en mä oikein tiedä. Kai. Luulisin.”
Miksi tehdään?
– “No niinpä. Et oo ainut joka aattelee omasta duunista noin. Ja siinä se juju piileeki. Jos susta tuntuu, ettet oikein tiiä ootko sun ammattia varten, ni miks sä sit teet sitä?”
– “Apua, en mä tiedä. Koska tykkään siitä ja tästä saa rahaa. Miks mä teen tätä? Outoa, mä en siis oikeesti kyllä varmaan edes tiedä.”
– “No mut hei, ei se mitää haittaa. Oon monesti törmänny tohon samaa juttuu. Mullehan kävi itelleki niin. Tarkotan sitä et ihmiset tekee jotain, eikä ees tiedä miks. Ja sen takii se koko potentiaali ei voi ees ollakkaa käytössä. Se vaikuttaa sit taas siihen et totutaan semmosee ok ja ihan jees – juttuihin. Vaikka kyllähän sekin on ihan fine, siis toki, jos se ei niinku yhtää haittaa elämää. Mut jos tasasin väliajoin kokee ittesä jotenki sillee, ettei oo ihan kokonaine, mut melkein, niin siitä sit jää aina puuttumaa se melkein. Potentiaali on sit käytössä sillee ain välillä.”
– “No joo, tolta musta aina joskus tuntuu. Sanoit sen kyllä tosi osuvasti. Mut oon ajatellu että se on aika normaalia. Ei oo edes tullut mieleen että sille pitäisi tehdä mitään. Mut hei, kiitos sulle ku avasit vähän enemmän. Pitää varmaan vähän miettiä tätä omaa palettia ja duunia. Kun onhan tässä vielä noita työvuosia jäljellä jonkun verran. Hehe.”
Oman näköinen unelmaduuni
– “Joo, kiitos sulle. Mielellänihä mä kerron, hyvähän se vaan on et saa kuulla erilaisii näkökantoi. Et tosi tärkeetä työtähän sä teet, se on ihan varma. Mut pakko viel sanoo enneku täst mennää mihinkää, et laita ihmeessä mietintä myssyy toi duunihomma, ku eihän se aina sitä tarkota et pitäs koko duuni vaihtaa, tai et ois joteki väärällä alalla. Monta kertaa oon nähny myös sitä, et ku löytää sen oman jutun, ni se onki itseasiassa monesti se sama ala mut vaan hommana se itelle sopivampi. Ja oikeesti, kuka nyt ei haluais tehä duunia niin et se ei ees tunnu työltä. Ku on se intohimo ja sydämen palo silloin. Sitä paitsi, on niin monii eri tapoi tehä sitä omaa työtä ja käyttää luovuutta. No mut joo, kiitos vielä ku teit tän haastiksen. Pistätkö muuten tän sit taas sähkösesti ennen julkasua?”
– “Joo, laitan laitan, sama juttu ku viimeksi. Ja hei, laita muuten mulle sitten vielä ne tiedot siitä kurssista. Ettei se unohdu. Merkkaan sen sitten tuohon kylkeen. Voisinkin itseasiassa tehdä siitä vielä pienen maistiaisen kaupan päälliseksi. Jos vaan sopii?”
– “Joo toihan on hyvä idea. Palataan siihen hei sit viel ku oon lukassu sen läpi.”
– “Joo, tehdään näin. Kiitos vielä, tästä tulee hyvä.”
Mikä tämän tarinan tarkoitus sitten on ja miksi kerron sen sinulle?
Tämän tarinan tarkoitus on kertoa sinulle nyt, että itsensä rakastaminen on The Thing. Ja sitten sen myötä, rakastaa muita, niin kuin itseään.
No, miten muita sitten rakastetaan?
Yleensä huolehtimalla muista. Pitämällä huolta itselle tärkeistä ihmisistä ja muista läheisistä kanssa kulkijoista.
Onko unelmien elämä sitten sallittua?
On.
Mitä tekemistä sillä on sen kanssa, että huolehditaan muista?
Se, että kun elät unelmiesi elämää, koko sinun potentiaalisi kohdistuu muiden auttamiseen, eli muista huolehtimiseen.
Tiedät kyllä jo, mikä se lopputulos on, jos ensin autat muita, ja sitten vasta itseäsi. Niin.
Eli: Valjasta koko potentiaali käyttöösi. Näin autat muita.
Ja sitähän sinä loppuen lopuksi haluatkin omassa elämässäsi tehdä. Vai mitä?
Ensin vaan se oma elämä, sitten vasta muut.
Ja jos vielä epäröit, että onkohan tässä mitään perää, ja että voiko asia olla tosiaan noin. Niin mieti rauhassa.
Minä olen sitä mieltä, että täytyy saada aina rauhassa pohtia ja tehdä ihan itse omat päätelmät. Täytyy olla tilaa mietiskellä. Käykö joku asia yksiin vai eikö.
Kaikki ei sovi kaikille, sehän me tiedetään. Ja se onkin tässä elämässä aika hieno juttu.
Olin itsekin melko hämmästynyt silloin, kun elin vielä etsien sitä omaa juttua. Mietin ja tutkin tosi paljon. Epäilytti. Edes takaisin pohdin, että voiko asia tosiaan olla niin.
Minä siis tiedän, miltä tuntuu, kun epäilyttää. Sitä haluaa kulkea varovasti.
Välillä hiipii pelko ja se saattaa estää päätöksen tekoa. Voi myös pelätä tekevänsä väärin.
Miksi päätöksen teko muuten on niin vaikeaa?
Pitää olla jotenkin varmuus siitä, että päätös on hyvä ja oikea. Ettei vaan tulisi tehtyä “väärää” päätöstä.
Tämän hyvän neuvon ja opastuksen olen saanut itse aikanaan yhdeltä rakkaalta ystävältä, joka oli paljon minun tukena haastavien aikojen aikana.
Neuvo oli tämä: “Oikeasti päätös on aina hyvä ja aina oikea. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä päätöksiä. On vain päätöksiä.”
Minulla on ollut joskus haasteita päätöksen teon kanssa ja tuo lohdutus oli kyllä juuri se, mitä silloin tarvitsin.
Se auttoi minut sen lukon kanssa, kun oli tärkeää saada päätös tehtyä.
Eli, kun itsellä on voimavarat vähissä tai epätasapaino. Silloin, kun ei luoteta itse omaan päätöksentekotaitoon. Silloin on ihan luonnollista kaivata tukea, ja sitten saada sitä.
Ajatusten punnitseminen on kyllä järkevää ja jopa suotavaa. Turvallisuuden tunnetta kaivataan.
Varsinkin silloin, kun tehdään henkilökohtaisella tasolla isojakin päätöksiä. Se vaikuttaa juuri siihen, miksi joskus suunnan muutos on hankalaa.
Kaikki oikeastaan lähtee aina päätöksestä. Päätöksestä muuttaa joku –> ei mieluisa asia –> itselle mieluisaksi.
Usein se päätös pelottaa, koska haluttaisiin, että joku muu päättää. Päätös helpottaisi oloa, tietenkin.
Päätökset helpottaa oloa aina ja yleensä vielä heti.
Siksi minä rakastan nykyään tehdä päätöksiä, vaikeitakin.
Vastuu voi myös pelottaa. Tulee tunne, ettei pysty kantamaan vastuuta, koska se olisi niin vaikeaa. Sitten pelko voi lamauttaa ja päätös jää tekemättä.
Usein kuitenkin on niin, ettei siinä ole mitään pelättävää. Vastuusta on vain tullut negatiivinen kokemus. Sen vuoksi vastuuta ei haluta lisää.
Voi olla, että vastuuta on jo nyt liikaa. Sen vuoksi vältellään lisävastuiden ottamisia. Ikään kuin vaistomaisesti. Ei sitä aina tiedosteta.
Sitä saattaa vain ihmetellä, että miksi se elämä ei muutu. Tai, miksi joku asia junnaa aina paikallaan.
Juuri muutos on se asia, joka johtaisi helpotukseen. Muutos johtaisi parempaan elämänhallintaan.
Onkin aika oleellista, että saa rauhassa pohtia niitä päätöksiä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että liian pitkä pohdiskelu ja asioiden miettiminen, sen sijaan ei yleensä johda päätöksen tekoon. Se voi jopa toisinaan olla asioiden välttelyä.
Saattaa olla, ettei uskota päätöksen teon tuovan sitä helpotusta, jonka se oikeasti kuitenkin toisi tullessaan.
Ensin sukelletaan kovaa siihen itse asiaan. Sitten aina juuri silloin, kun ollaan muutoksen äärellä, tulee se epäilys.
Jokin saa pysymään mukavuusalueella. Koska ajatellaan, että se on se mukavuusalue.
Siitä on tullut mukavuusalue, koska vastuunotto on negatiivista ja täten muutos pelottaa. Päätös muutoksesta pelottaa.
Päättämättömyys
Sen vuoksi pysytään alueella, jossa ei tarvitse tehdä päätöksiä.
Tosiasiassa, päätös tuo helpotuksen, mutta tiedät sen vasta kun olet tehnyt päätöksen.
Sitten päätöksen teosta tulee uusi mukavuusalue, koska se toimii sinun parhaaksesi. Miksi?
Koska, kuten aiemmin kerroin, kaikki lähtee itsensä rakastamisesta. Se on se The Thing.
Ja epätasapaino kertoo, ettei olla balanssissa. Se johtuu omien arvojen vastaisesta elämäntyylistä.
Selvää vai mitä?
No mutta, se on luontainen prosessi ja ihminen vaan toimii niin. Antaa siis meidän toimia niin.
Ei hangoitella vastaan. Ollaan myötämielisiä ja otetaan asiat vastaan sellaisinaan.
Ei pakoteta tai painosteta. Asiat tulee luonnostaan, kun on niiden aika. Ja aika tulee aina.
Minkä aika nyt olisi? Olisiko kommenttien aika?
Kirjoita kommentteihin, mitä ajatuksia ja tunteita kirjoitus herätti? Olisi mukavaa kuulla, mitä ajattelet.
Ihanaa ja rentoa päivää sinulle!
Parhain terkuin, Virpi
Lue myös: Elämäntapana itsensä rakastaminen – Balanssin äärellä