Oletko sinut itsesi kanssa? Tykkäätkö viettää aikaa sen ihmisen seurassa, joka sinä olet?
Entä onko sinussa puolia, jotka haluat piilottaa? Sellaisia ominaisuuksia, joita et halua muiden näkevän? Ainakaan niin paljon kuin mitä ehkä itse näet.
Vai kenties..
Pörhällät eteenpäin kuin mummo liukkaalla kelillä. Kenellekään ei jää epäselväksi, kuka olet, mistä tulet ja miten on asian laita sinun mielestäsi.
Varsinkin täällä somessa. Kaikki näkevät elämäsi, sellaisena kuin se on. PISTE.
Meitä on moneen junaan. Musta-valkoisesti ajateltuna piilottelevia ja näkyviä.
Silti on olemassa paljon siltä väliltä. Elämähän ei todellakaan ole musta-valkoista.
Tämä oli vain ajatusten herättelyä. Mietin nimittäin, kuinka monesti jotakin asiaa pidetään itsestäänselvyytenä. Vaikka eihän sen tarvitsisi olla niin.
Kuten vaikka sitä, millainen kukin meistä on. Muut näkevät sinusta sen puolen, jonka näytät ja jonka jaat. Muut tietävät ne asiat, jotka kerrot. Loput sinusta tiedetyt asiat ovat usein kolmansien osapuolien kautta tietoon tulleita. Hyvin usein niitä kuuluisia hu hu ja.
Voi kuule, esimerkkejä olisi paljon… olenhan kuullut itsekin olevani hirmuinen ekstrovertti suurine suineni, paljon meteliä pitävä ja erittäin ulospäinsuuntautunut. Ou nou. Totta on, että olen kova ääninen, kyllä, puhun paljon, yksiksenikin.
Totta on myös se, että olen introvertti ja herkkis.
Niinpä itselleni riittää, että olen sinut itseni kanssa. Sillä niinä vaikeina hetkinä, joina olen ollut vain itseni kanssa, olen aina ollut itseni kanssa läsnä. Olen tehnyt selväksi itselleni, että sinua en kyllä jätä, enkä hylkää, sillä sinä olet minulle rakas!
Oletko sinä sanonut itsellesi näin niinä aikoina, kun kukaan muu ei ymmärrä eikä kuule?
Oletko sinä sinut itsesi kanssa?
Tykkäätkö viettää aikaa sen ihmisen seurassa, jonka kanssa olet 24/7?
Entäpä ajatukset. Oletko sinut myös ajatustesi kanssa?
Itsensä rakastaminen ei ole aina helppoa, mutta tärkeää.
Miksi olen aina pitänyt tärkeänä itsensä kanssa sovussa olemista?
Tässä syy 👇
Niinä vaikeina hetkinä, kun tuntuu ettei kukaan kuule eikä näe. Hetkinä, joina olen ollut vain itseni kanssa – silloin voin antaa itselleni sen mitä milloinkin tarvitsen.
Jos en olisi sovussa itseni kanssa, Luoja yksin tietää miten kävisi. Olenkin siis vain todennut että on paljon mukavampaa olla itsensä ystävä kuin se vihollisista suurin.
Parhain terkuin, Virpi
Elämä on kohdallani päässyt lipsahtamaan jo hyvin pitkälle – kohti päätepistettään. Olen siis kokemusasiantuntija (?) Annan arvon ajatuksillesi, näen paljon hyvää ilmaisussasi. Itsensä hyväksyminen on vaativaa puuhaa – on otettava omaksi myös se huono ja paha, mitä ei itsessä millään tahtoisi nähdä. Kaikki tyhmyydet mitä matkan varrella on tullut tehtyä, täytyy hyväksyä ja niin edelleen.
Kiitos kun jaoit ajatuksiasi – arvostan kommenttiasi – ja kiitos kun jaoit tuntemuksiasi – se on todella arvostettava piirre ihmisessä. Itsensä hyväksyminen hyvässä ja pahassa ei ole aina helppoa, kuten sanoit, se voi olla vaativaa puuhaa. Sanoisin kuitenkin, että kaiken vaivannäön arvoista. Jokainen meistä tekee elämänsä aikana asioita, joista ei olla ylpeitä, mutta se on niin inhimillistä. Onneksi jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Sisäinen sota vs. sisäinen rauha – itse valitsen jälkimmäisen. Onko sinulla muuten mitään blogia tai sivustoa? Tutustuisin mielelläni lisää sun ajatuksiin. terkuin, Virpi