Unelmana yrittäjyys

Onko sinun unelmana yrittäjyys? Tiedätkö mitä? Se oli minunkin unelmani. Kunnes unelmasta tuli totta.

Tässä postauksessa jaan oman tarinani ja kerron mikä sai minut ottamaan tarvittavat askeleet.

Olin siis haaveillut pitkään, suunnilleen 10 vuotta yrittäjyydestä, ennenkuin uskalsin tehdä unelmastani totta. Mitä siihen sitten tarvittiin?
No lyhyesti, yksi ihminen, joka uskoi kanssani minun visiooni. Nimittäin.

Kun olin haaveillut asiasta noin viisi vuotta, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Kävin te-toimiston pakeilla ja selitin visioni. Olin yhteydessä muutamaan yrittäjään ja kaivoin lisää tietoa käytännön tueksi. No mitä sitten tapahtui?

Kukaan näistä tapaamistani ja kontaktoimistani ihmisistä, eivät olleet samaa mieltä. He eivät rohkaisseet, eikä kannustaneet.

Kaikkialta kaikui vain, ei kannata. Juu ei tuollaista. Ei ei ei. Muuten hyvä, mutta pitää sitä ja pitää tuota.

Olin aivan puhki jo pelkistä kaikista kommenteista. Lakaisin maton alle koko yrittäjyys haaveet sen jälkeen. Unelmana oli yrittäjyys ja sellaiseksi se jäi jälleen. Viideksi vuodeksi.

Jos sinun unelmana on yrittäjyys, lue tarinani ja kerro kommentteihin millainen sinun unelmasi yrittäjyydestä oikein onkaan? En malta odottaa sinun visiotasi.

Uusi ura

Mitä sitten tapahtui? No, viidessä vuodessa terveydentilani oli mennyt jo siihen pisteeseen, että uusi ura oli ”pakon sanelemana” edessä, vaikka mitenpäin asiaa katselisin. Olen lähihoitaja ja kaikki fyysinen työ on minulta pois.

Fyysiset ja pian henkisetkin haasteet, toivat eteeni melko lailla vain yhden vaihtoehdon, yrittäjyyden. Siitä lähtikin minun yrittäjyyspolkuni vasta kunnolla etenemään.

Onko sulla fyysisiä rajoitteita tehdä omaa ammattiasi? Vai onko yrittäjyys muusta syystä mielessäsi? Kannattaa lähteä jostain liikkeelle. Pienet askeleet johtavat vain ja ainoastaan eteenpäin. Eikö?

Itse kävin sitten yrittäjyyskartoitus kurssit. Pohdin liikeideaa ja työstin liiketoimintasuunnitelmaani.

Siinä välissä pääsin kuntouttavaan toimintaan mukaan. Kevyen tekemisen ja kokeilun avulla, sain lisää tietoa omasta kunnosta. Taustalla yrittäjyyshaaveet lähtivät itämään. Leikkauspöydälle menin tässä välissä vielä kerran, jonka jälkeen kuntoutustyöt olikin aikalalla taputeltu.

Vertaisihminen

Tapasin erään henkilön, joka tsemppasi minua paljon yrittäjyys haaveideni kanssa. Sain häneltä tukea ja uskoa omaan unelmaani yrittäjyydestä. Kukaan muu ei oikeastaan edes tiennyt suunnitelmistani.

Jotenkin tuon vuoden aikana, sain aivan erilaista buustia omaan tekemiseeni. Vertaisihmisen kannustus ja tuki oli ensiarvoisen tärkeää minulle.

Kävin te-toimistossa juttelemassa vaihtoehdoistani ja vihreää valoa vilkuttelivat sieltä suunnalta. Päätin, että nyt tai ei koskaan.

Kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Ajattelin, että nyt on oikea aika. Olin niin tohkeissani koko hommasta.

Joku flow siinä hommassa oli ja jälkikäteen vertaistuen saaminen osoittautui kulmakiveksi koko hommaan. Se yhdistettynä uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Mikäs sen parempaa, rakastan muutoksia ja itseni kehittämistä.

Kävin kannattavuuslaskelmieni kanssa juttutuokiolla yritysmentorilla. Siellä sanoi, ettei kyllä yleensä tässä vaiheessa ketään noin kovasti naurata. Yleisesti ihmisiä kauhistuttaa, kun kannattavuudesta on kyse. Siitä stressataan.

Mutta, elin jotenkin niin siinä unelmakuplassa ja uskoin 100% mun ideaani. Vaikka ihan tavallinen konsepti mun mielestä olikin. Että rahaa tulee kyllä ovista ja ikkunoista, kunhan vaan asiakkaat tavoitetaan ja päästään siihen ytimeen käsiksi, eli konkretiaan.

Silmissäni liehui yrittäjyyspolte, vaikka joka ikinen tapaaminen jännitti niin, että sielusta aina kouraisi. No kuinkas sitten kävikään?

Käytännön yrittäjyys

No sittenhän homma meni niin, että ideoista tuli totta. Mun yritys tarkemmin sanottuna, sisälsi verkkokaupan, kivijalan ja kotipalvelun. Yhdessäkään vaiheessa, mulla ei vaan välähtänyt, että AHAA, en saa tehdä fyysistä työtä. Tällä viittaan kotipalveluun, josta mun kassavirta oikeastaan tulisi.

Sitten toiseksi, miten kummassa mä nää kolme handlaisin yksinäni, kun en voi kopioida itseäni. Vastaus oli multitaskaus. Kaikkea kerralla ja tosi selkeästi jees! Hyvä tulee, eiks jeah?

Sitten se tuli –> korona. 3kk asiakashankintaa, kivijalan pystytys, verkkokauppatoiminta valmis, tadaa –> korona. Siinä sitten itsekseni aattelin, et niinpä niin, juuri näin. Näinhän tämän pitikin mennä. Unelmana yrittäjyys, wau!

No jälkikäteen ajateltuna KYLLÄ, sen pitikin mennä just niin. MIKSI? Jotta opin sen mitä oppia piti. Otan vaarin oppimastani VIHDOIN. Ja elän elämää tuttuun tapaan. MUTTA. Omista arvoista käsin.

Mikä meni pieleen?

Tässä siis sivuutin oman terveyteni aika moisella tavalla. Tarkoitan, että kun en voi tehdä fyysisesti raskasta työtä, niin sitten en voi. Sen pituinen se. Ja voin kertoa.

Olen koettanut 10 vuoden sisällä sairauslomien väleissä, kaikenlaista –> joko arvaat, no fyysistä työtä. mm. vakituinen työpaikka siivousfirmassa –> johti sairaslomaan työtapaturman vuoksi ja siitä sitten irtisanoinkin itseni, koska sain taas lapun lääkäriltä, jossa kiellettiin fyysinen työ, esim. siivoustyö. (joka muuten on yksi aivan lempi töistäni, vaikka olenkin lastenhoitaja)

Noh. Toinen tapaus oli, kun menin taas siivoustyöhön. Taas vakkarisopimus, osapäivätyö. Ajattelin, että kyllä se siitä kun ei niin paljoa tee. Miten kävi. Irtisanoin itseni jälleen. MIKSI? Koska en yksinkertaisesti pysty tehdä sellaista työtä.

Mitä tästä opin? Kunnioita ja vaali kehoasi. (jaiks!) Elä ja toimi omien arvojen mukaisesti.

Mitä tapahtui koronan aikana mun uuden karhealle bisnekselle?

Siinä tapahtui niin, että päätin pikapikaa tehdä verkkokursseja. Niitähän kaikki rupes tekemään, eikö? Ostin itselleni Tiia Konttisen valmennuksen ja testailin kurssi-ideaa. (vinkvink! Jos olet aloitteleva bloggaaja tutustu Tiiaan)

Samalla postittelin verkkokauppabisneksen paketteja, bloggasin ja kivijalassa seisoskelin. Päätin aika nopeella aikataululla vetää alas koko kivijalan, koska kuluja siitä oli eniten ja siellä oli fyysisesti oltava.

Asiakashankinta töppäsi kotipalvelun suhteen siihen paikkaan ja ne mitä olin ennnättänyt, tippuivat pois sen siliän tien. Jäin siis ajamaan alas sitäkin, eli kahta osaa. Rakentelin yhtä uutta ja pyöritin verkkokauppaa.

Yritin tosissaan vielä ehtiä kyhäillä kassavirtaa jostain muualta kuin kotipalvelusta, ennenkun rahat loppuu. Koitin ehtiä tuohon verkkokurssibisnekseen.

…

No, en ehtinyt.

Oli siis tasan kaks vaihtoehtoa, lopettaa tai jatkaa. Päätin pistää homman sitten pöytälaatikkoon.

Ajoin toiminnan alas hyvin nopeasti, mutta järkevästi (ehkä?). Otin takaiskuja taloudellisesti (en paljon, mutta paljon kuitenkin). Lainaa jäi ja varat meni sinne. Tavaraa jäi aavistus varastoon, ja sinne meni blogit ja verkkosivutkin. Kaikki sinne, hei hei.

Oli se kova pala. MUTTA. Pääsin siinä lopetusvaiheessa sitten opiskelemaan ja tein lyhyet opinnot heti yrityksen lopetuksen jälkeen. Opintojen jälkeen menin mentoroijalle. Se päättyi siihen, että mun työkunto täytyyy selvittää, ennenkun saan virallisesti tehdä mitään (nyyh ja huoh). Siitä alkoikin sitten selvitykset.

Oli uupumus ja vihdoin selvisi myös muita taustalla vaikuttavia tekijöitä, kuten fibromyalgia. Syke oli niin korkealla ollu jo vuosia, että pelkäsin välillä, että kohta saan sydärin. Mun suvussa ne on tullut aika nuorillekin ihmisille. Senkin takia oli pakko ottaa tosissaan kun tajusin, etten ihan ole työkykyinen juuri sillä hetkellä.

Mikä sai mut toimimaan, kun unelmana oli yrittäjyys?

Nyt kelaan filmin tähän hetkeen. Eli, mikä sai mut perustamaan yrityksen ja tekemään mun unelmista totta? Mikä on tosi tärkeää?

Kuten alussa lyhyesti sanoin, vastaus on yksi ihminen, joka uskoi kanssani minun visiooni. Ilman tuota ihmistä, en olisi uskaltanut ottaa niitä askeleita, joita halusin. Ilman toisen ihmisen tukea mun unelmat olisivat edelleenkin unelmia.

Vaikka itse otinkin askeleet, en niitä olisi ottanut, ellei joku olisi uskonut mun pystyvän siihen.

Ja toinen tärkeä seikka on unelman jakaminen. Eli asian jakaminen ja oman unelman ääneen sanominen, jollekin muulle kun itselle, siinä vaan on ”taikaa”.

Koska tosiasiassa on kuitenkin niin, että se ensimmäinen askel on sanoa ääneen/jakaa jollekin toiselle ihmiselle se oma unelma. Ilman tuota ensimmäistä askelta, ei ole toista askelta.

Ilman sitä, kukaan ei tiedä sun unelmasta. Siinä on se juju.

Itse mietin yksikseni tosiaan monta vuotta. Ja vaikka ens alkuun olinkin sanonu ja koettanu viedä asioita eteenpäin, ne ei mennyt. Kukaan ei uskonut muhun silloin. Sitä täytyy silti jatkaa.

Vasta vuosien päästä, törmäsin ihmiseen, joka uskoi. Uskoi, että mun unelma on mun näkönen, kokoinen ja on mun tehtävä toteuttaa se tai olla toteuttamatta. So simple.